Ajankohtaiset asiat 
päivitetty 24.6.2009

BioforceCenter association ry Äiti Maria, maalannut Shi Assi 2007

BioforceCenter association ry on yhdistys, joka on toiminut vuoden 2007 syksystä asti. Yhdistys on rekisteröity aatteelliseksi yhdistykseksi 1.8.2008.

Tämä toiminta on tarkoitus laajentaa koskemaan henkistä toimintaa kuten erilaisten kurssien ja meditaatioiltojen järjestämiseen. Myöhemmin tälle sivustolle tulee myyntiin erilaisia tuotteita, jotka suurelta osin ovat yhdistyksen ja sen jäsenien itse tekemiä töitä.

Toimintamme perusajatuksena on tukea jäseniemme hyvän mielen kurssien osarahoitusta, tukea jäseniemme kanavoitujen teoksien julkaisua sekä kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen. Paljon on sellaista mikä tässä vaiheessa on vielä mietinnän alla, joten otamme mielellämme vastaan hyviä ehdotuksia toimintamme suuntaviivoiksi.

Olemme nyt saaneet käyttöömme tilan, jossa voimme toteuttaa toimintaamme. Tila on puheenjohtajamme Sarin yrityskäytössä, mutta yhdistyksemme kokoontuu hänen tiloissaan. Paikka sijaitsee pienyritystalossa nimeltään Nuppulinna Somerolla osoitteessa Vanha Härkätie 5, toinen kerros. Myymälä on auki helmikuusta lähtien aina perjantaisin, mutta yhdistys kokoontuu tiloissa myös muina sovittuina päivinä.

Käykää tarkistamassa sivustoillamme ajankohtaista osiosta, mitä milloinkin on tapahtumassa.

Yhteystietomme: bca[at]bioforcecenter.net (Korvaa [at]-sana @-merkillä)

Ja jos te haluatte olla kannattajajäsenemme, niin tuolloin saatte joka toinen viikko henkisiltä oppailta ja auttajilta elämänohjeviestejä, jotka tulevat jäseniemme kanavoimana rajantakaisilta auttajiltamme. Alla olevasta linkistä voitte lukea esimerkkejä kanavoinneista, joita on kanavoitu henkiseltä oppaaltamme Abrahamilta.

Esimerkkejä kannattajajäsenille suunnatuista kanavoinneista löydät Kanavoinnit sivuilta.

Nyt myös kannattajajäseneksi liittymistarjous sivulla kannattajajäsenyys.

Me olemme julkaisseet myös kirjoja ja meditaatio CD-levyn joita voit tilata sähköpostitse.

Halutessasi voit pyytää viestin omalta oppaaltasi.


bca[at]bioforcecenter.net
Korvaa [at]-sana @-merkillä

©2009 BioforceCenter yhdistys - Putteri (Pronetko Networks Oy)